topbar

Veku lohivaaput

Että sinäkin onnistuisit

Intohimoni on aina ollut kalastus. Lohensoutu veneellä Tornion- ja Muonionjoella tai perhokalastus rannalta heittäen. Molemmat kalastusmuodot antavat paljon ja ovat erilaisia. Rannalta kalastettaessa on vaikeampi seurata lohta, jolloin ne tosiaan tuntuvat sielä siiman päässä.

Aloittelin lohikalastuksen rannalta pyytäen v. 1998 Kattilakoskella. Soutukalastuksen pariin siirryin v. 2003 ja se mahdollisti kalan löytämisen lämpöisinä ja vähävetisinäkin kesinä huomaattavasti helpommin. Soutu onkin ollut vuodesta 2003 lähtien ykköspyyntimuotoni, mutta siirryn perhonheittoon silloin, kun väylä menee tulvaan eikä yksinsoudusta tule enää mitään, kun vaaput keräävät jatkuvasti roskaa.

Olen tehnyt itse vaappuja jo vuodesta 2013 alkaen. Myin mainosalan yritykseni keväällä 2017, jolloin siirryin täysipainoisesti Veku Vaappujen valmistuksen pariin. Veku Vaappujen pinnoituksessa käytän edelleen tulostettuja tarroja, mutta täydennän väritystä perinteisellä kynäruiskulla.

Kynäruiskulla maalattuja Veku Vaappuja olen lisännyt ja värikartasta vähentänyt värejä melkoisesti, koska en ole kaikkia värejä ehtinyt itse kokeilla. Nyt värikartassa olevat värit ovat kaikki antaneet joissain olosuhteissa kalaa. Otan toki uusia värejä käyttöön sitä mukaa, kun ne osoittautuvat saantipeleiksi.

Veku Vaaput valmistan palsasta, neljässä eri koossa 55 mm, 65 mm, 90 mm ja 110 mm.

Valmistan myös Veku Vaapun haluamallasi kuvalla tai firman logolla esimerkiksi lahjaksi.

Veku Vaappu on jo nyt osoittanut paikkansa lohestajien keskuudessa hakevana ja kovapotkuisena saantipelinä.

Tornionjoki.fi listalla kahtena edellisenä kesänä Veku Vaappu oli kolmas saatujen lohien määrässä.

http://www.vekuvaappu.fi

 

Veku Vaappu

Ullantie 10, 64700 Teuva

puh. 0400 664 478
info@vekuvaappu.fi
http://www.vekuvaappu.fi
LY: 1397630-1

Soita ja kysy lisää
vekuvaappu
vekuvaappu
vekuvaappu